tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kansa maisteli, miehet kertovat


Käytin kuluneena viikonloppuna vapaapäiväni viinalla läträämiseen, mikä tuskin on kenellekään yllätys.

Olen siinä(kin) mielessä tyypillisen suomalainen juomari, että tunnen syyllisyyttä juopottelusta. Sen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä enemmän minua vaivaa sen tuottama ajanhukka. Krapulassa en kykene minkäänlaiseen kirjalliseen aktiviteettiin, ajatuskin jäsenneltyjen lauseiden muodostamisesta näyttöpäätteelle aiheuttaa kauhua. Ja koska tässä iässä krapulan metafyysiset oireet ja valvomisen aiheuttama ruumiillinen uupumus kestävät huomattavasti kauemmin kuin reippaimpina nuoruusvuosina, kirjoittamiseen sopivaa aikaa ja energiaa menee hukkaan. Samaten juovuksissa keksityt kirjalliset ideat ovat pääsääntöisesti roskaa.

Otin puheeksi suomalaiskansallisen asennoitumisen alkoholiin. Yksi sen silmiinpistävimmistä piirteistä on humalakokemusten, noloimpienkin, avoin ja erittelevä kertaaminen ystäväpiirissä. Tarinat omista ja muiden toikkaroinneista kerrotaan yleensä häpeilemättä, jopa retostellen niin kuin kalajutut tai rintamakokemukset. Useimmat muut euroopan kansat kertovat julkisille paikoille sammumisista, muistinmenetyksistä ja oksenteluista vähän nolostuneina. Suomalaisille juomajuttujen kertaaminen taas on pienyhteisöllinen riitti, jonka tarkoitus on ilmeisesti lujittaa ryyppäysringin yhteenkuuluvuutta ja vapauttaa sen jäsenet ahdistuksesta. Kun humalaisia hölmöilyjä puidaan yhdessä, määritellään sosiaalisen hyväksynnän rajoja. Suomessa ne ovat alkoholin suhteen varsin venyvät, sillä "olin kännissä" kelpaa selitykseksi monenlaiselle aktiviteetille, ja juopuneen harha-askelille suomalainen pikemminkin nauraa iloisesti kuin heristää sormeaan.

Joka tapauksessa tuskin mikään kansakunta puhuu juomisestaan yhtä paljon kuin suomalaiset. Tällaiset kollektiiviset muistelut ja humalatilojen erittelyt ovat pitkään olleet miesten kulttuuria, mutta nykyään vastaavaa harrastavat naisetkin.

Edellä kuvaamistani seikoista (syyllisyys, juopottelun kansallinen omaleimaisuus) johtuen olen päättänyt kirjoittaa alkoholista jotakin tulevaan kirjaani. Aihe on vaikea, sillä siitä on kirjoitettu paljon, ja pääosin itsekorostavaa puppua. Mutta tuo suomalaisten taipumus humalakokemuksen tarkkaan erittelyyn on jäänyt pääosin hyödyntämättä. Olen itse käynyt loistavia keskusteluja oluen, viinin ja erilaisten viinojen vaikutuksista ja jälkivaikutuksista mielentilaan, sekä kehitellyt asiaan vihkiytyneiden kanssa oivaltavia kuvauksia juopumuksen eri vaiheista. Jossakin kirjoituksessani taisinkin lanseerata termin "herooinen humala". Se tarkoittaa nousuhumalan vahvempaa astetta, jossa viinamäkeläinen elää jonkinlaista yli-ihmisfantasiaa ja tuntee kapakasta toiseen siirtyessään olevansa sotajoukkoja johtava Aleksanteri Suuri.

Jos saan kirjoitukseni valmiiksi, se on tietenkin myös yksityinen hyvitysriitti kaikista kuningas alkoholin kanssa tuhlatuista tunneista.