sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Arkistojen kätköistä, osa 1: Mencken



Lukijoiden iloksi ja Suomessa lähes tuntemattomaksi jäänyttä klassikkoa nostaakseni kierrätän nyt vanhaa materiaalia. Julkaisen tässä sarjan suomentamiani H. L. Menckenin aforistisia lauseita, jotka on poimittu hänen laajemmista kirjoituksistaan. Sarja on aiemmin ilmestynyt Kerberoksen numerossa 1/2009.

"Baltimoren viisaana" tunnettu Mencken oli amerikkalainen lehtimies, satiirikko ja yhteiskuntakriitikko. Häntä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista 1900-luvun alun amerikkalaisista kirjoittajista. Jonathan Swiftiä ja Mark Twainia ihaillut Mencken uskoi purevan ivan ja häväistyskirjoituksen voimaan. Hän kohdisti satiirinsa kärjen kaikkialle: patriotismiin, uskontoon, demokratiaan, oikeuslaitokseen, naisiin, miehiin... Kotimaastaan ja sen kulttuurista Menckenillä ei ollut kovin korkeaa käsitystä; hän ihaili "sivistyneempiä" Euroopan maita, etenkin Saksaa. Yhteiskunnallisilta näkemyksiltään hän oli avoimen elitistinen: hänen mielestään jokaisesta yhteisöstä ja yhteiskunnan ryhmästä nousee esiin rajallinen määrä merkittäviä ja kyvykkäitä yksilöitä, mikä johtaa eräänlaiseen luonnolliseen hierarkiaan ja aristokratiaan. Monet kotimaahansa pettyneet ja muualta virikkeitä etsimään lähteneet amerikkalaiset kirjailijat ottivat Menckenin oppi-isäkseen - heidän joukossaan mm. Ernest Hemingway, F. Scott Fitzgerald ja Richard Wright.


***


Julkkis on henkilö joka iloitsee siitä, ettei tunne kaikkia jotka tuntevat hänet.


Kyynikko on ihminen, joka haistaessaan kukkien tuoksun alkaa etsiskellä arkkua.


Idealisti on se, joka huomaa että ruusu tuoksuu paremmalta kuin kaali ja päättelee, että siitä saa myös paremman keiton.


Tuomari on lakitieteen opiskelija joka arvostelee omat tenttivastauksensa.


Kenen tahansa joka kiusaa ihmiskuntaa ajatuksilla pitää valmistautua siihen, että ne ymmärretään väärin.


Omatunto on anoppi jonka vierailu ei koskaan pääty.


Omatunto on sisäinen ääni joka varoittaa, että joku saattaa nähdä.


Yleinen äänioikeus ei ole tehnyt ihmisistä viisaampia ja vapaampia sen enempää kuin kristinusko on tehnyt heistä hyviä.


Yhdysvalloissa hyvistä teoista, niin kuin isänmaallisuudestakin, on tullut suosittu tunnuslause niille jotka haluavat myydä jotakin.


Vääryys on suhteellisen helppo kestää; oikeudenmukaisuus kirvelee.


On vaikea uskoa miehen puhuvan totta kun tietää, että itse valehtelisi hänen asemassaan.


On mahdoton kuvitella, että Goethe tai Beethoven olisivat olleet hyviä biljardissa tai golfissa.


Katolilaiselle naiselle on nykyään aivan sallittua ehkäistä raskautta matematiikan keinoin, vaikka häntä yhä kielletään käyttämästä fysiikan tai kemian keinoja.


Misogyyni: mies, joka vihaa naisia yhtä paljon kuin naiset vihaavat toisiaan.


Olittepa kymmenestä käskystä mitä mieltä tahansa, joudutte aina palaamaan siihen miellyttävään tosiseikkaan, että niitä on vain kymmenen.


Ihmisten kyky pitkästyttää toisiaan tuntuu olevan suunnattomasti suurempi kuin muilla eläimillä.


Oikeussalissa nauramisesta saa kuuden kuukauden vankeustuomion. Ellei tätä rangaistusta olisi, valamiehistö ei koskaan kuulisi todistajanlausuntoja.


Ihmisten vapauden puolesta taisteleminen on hankalaa, koska jatkuvasti joutuu puolustamaan roistoja. Sortavat lait nimittäin kohdistetaan ensimmäiseksi juuri roistoihin, ja sorto pitää pysäyttää alkuunsa jos se ylipäätään aiotaan pysäyttää.


Demokratiassa kukin puolue uhraa aina pääosan energiastaan todistaakseen, että muut puolueet ovat kelvottomia - kaikki tavallisesti onnistuvat ja ovat oikeassa.


Siveellinen ja kunniallinen ihminen eroavat toisistaan siten, että jälkimmäinen katuu häpeällistä tekoa silloinkin kun se onnistuu eikä siitä jää kiinni.