perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kirjauutisia, osa II













Kiuas Kustannuksen kevään uutuudet ovat tulleet painosta. Painotuoreena ovat siis oma kirjoituskokoelmani Sanansäilä. Kirjoituksia 2008-2016 ja Oswald Spenglerin tutkielma Ihminen ja tekniikka. Molempia ovat nyt tilattavissa Kiukaan verkkokaupasta, ja kustantajan Facebook-sivulla ilmoitetaan, kun ne ovat saatavilla muista kirjakaupoista. Arvostelu- ja lehdistökappaleiden tilaaminen onnistuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sarastus@outlook.com.

Julkaisen tässä pienenä mainospalana Sanansäilän esipuheen.


***



Lukijalle

Tämä valikoima sisältää esseitä ja artikkeleita, jotka ovat ilmestyneet kuuden tähän mennessä julkaistun proosateokseni ulkopuolella. Varhaisin niistä on ilmestynyt vuoden 2008 loppupuolella ja tuorein valmistunut kuluvan vuoden helmikuussa.

Olen koko urani ajan kirjoittanut paljon aikakausilehtiin, verkkojulkaisuihin ja kokoomateoksiin sekä pitänyt julkisia puheita ja esitelmiä. Suosikkifoorumeitani ovat olleet pienet, vähälevikkiset lehdet. Niissä ilmaisunvapaus on laajimmillaan eikä merkkimääristä tarvitse pitää orjallisesti kiinni. Varjopuolena on, että yleisö jää väkisinkin rajatuksi. Muun muassa tästä syystä olen jo pidemmän aikaa halunnut koota parhaat ”irtonaiset” kirjoitukseni yksien kansien väliin.

Korpuksen ulkopuolelle olen jättänyt puhtaat kiistakirjoitukset, kolumnit sekä lyhyet, pikemminkin tiedonvälityksellisiä kuin kirjallisia päämääriä palvelevat arvostelut. Mukaan olen valinnut pidempiä tekstejä, joilla katson olevan esteettistä tai sisällöllistä arvoa, parhaassa tapauksessa molempia.

Olen jakanut kokonaisuuden kolmeen temaattiseen osioon. Ensimmäinen pitää sisällään kirjallisuutta, elokuvaa ja muita taiteenlajeja käsitteleviä esseitä ja pitkiä arvosteluja. Toinen koostuu poliittisista kirjoituksista. Kolmas sisältää kokonaisuudessaan Kunnia-esseekokoelmani (2015) tematiikkaan kytkeytyvän kirjoitussarjan, jonka useimmat osat on julkaistu Marginalia-blogissani huhti-lokakuussa 2015.

Osiojako on tehty selvyyden vuoksi, yleisesti ottaen en erota roolejani kirjoittajana tiukasti toisistaan. Olivatpa tavoitteeni esteettiset, journalistiset, filosofiset tai yhteiskunnalliset, pyrin aina pitämään kiinni muutamasta keskeisestä periaatteesta. Niitä selventäköön George Orwellin tekstinpätkä, josta on tullut minulle eräänlainen huoneentaulu:


Kuluneiden kymmenen vuoden aikana olen eniten halunnut korottaa poliittisen kirjoittamisen taiteeksi. Lähtökohtani on aina uskollisuus asiaa kohtaan, koetun vääryyden tunne. Kun istun kirjoittamaan kirjaa, en sano itselleni: 'Nyt tuotan taideteoksen.' Kirjoitan koska haluan paljastaa jonkin valheen, osoittaa tosiasian johon haluan kiinnittää huomion, ja ensi kädessä olen kiinnostunut siitä että minua kuunnellaan. Mutta en voisi nähdä kirjan enkä pitkän lehtijutunkaan tekemisen vaivaa, ellei se olisi myös esteettinen kokemus. Kuka tahansa viitsii tutkia töitäni näkee että silloinkin kun ne ovat silkkaa propagandaa, niissä on paljon sellaista, mitä täyspäivätoiminen poliitikko pitäisi asiaankuulumattomana. En kykene hylkäämään täysin maailmankuvaa jonka sain lapsena. Niin kauan kuin pysyn hengissä ja terveenä, olen hyvin tarkka proosatyylistä, rakastan maapalloa ja koen mielihyvää kiinteistä esineistä ja tarpeettomista tiedonpalasista. Minun on turha tukahduttaa itsestäni sitä puolta. Tehtävä on yhdistää juurtuneet mielitekoni ja vastenmielisyydet olennaisesti julkisiin, ei yksilöllisiin tekoihin joita tämä aika vaatii kaikilta.

(Esseestä ”Miksi kirjoitan”, suom. Jukka Kemppinen)


Kokelmaan valitsemani kirjoitukset ovat suurin piirtein alkuperäisessä muodossaan. Joitakin verkossa julkaistuja olen joutunut muokkaamaan paremmin paperijulkaisuun sopivaksi, ja aina en ole voinut vastustaa kiusausta tehdä jokin pieni lisäys tai poistaa turha sana sieltä täältä. Mutta pääsääntöisesti olen välttänyt itseni mestaroimista. Kirjoituksista kolme on kokonaan ennen julkaisemattomia. ”Esseen kirjoittamisesta” on pöytälaatikkoon tehty kirjallinen pohdinta, jolle en keksinyt sopivaa julkaisukanavaa ennen kuin aloin koota tätä teosta. Esseen ”Homo!” kirjoitin blogini kirjoitussarjaa varten, ja ”Kansallismielisten järjestöjen tulevaisuudennäkymät” on laadittu puheena pidettäväksi.

Kiitos kirjan nimestä kuuluu vaimolleni, joka alkujaan ehdotti sitä koska katsoi sen kuvaavan osuvasti kirjoitustyyliäni. Sanonta juontuu antiikin spartalaisilta, jotka fyysisen urheuden ohella pitivät arvossa kykyä tehdä vihollinen naurunalaiseksi lakonisen pisteliäällä puheella. Internetin vastaukset.fi -sanakirja antaa sekin hyvän määritelmän: ”Tehoisa ja voimakas puhe. Sellainen joka saa viisaat tajuamaan ja typerykset suuttumaan.” Sellainen ilmaisu on tosiaan ollut ihanteenani aina, ja koska monia tämän kirjan sisältämiä tekstejä on sekä kiitetty että vastustettu jyrkästi, olen ehkä johonkin sen tyyppiseen yltänytkin.


Mellunmäessä,
29.2.2016

Timo Hännikäinen